torstai 29. joulukuuta 2011

Tapaninpäivän myrsky



Tapaninpäivänä Suomea ravistellut myrsky oli harvinainen, kertoo Ilmatieteen laitos. Myrskylukemiin yllettiin lähes kaikilla Suomen merialueilla.

Laskin veneen uudelleen vesille ja jännityksensekaisin tuntein lähdin pöristelemään pikkukoneella mökille. Jo matkalla “suojanpuolen” mökkitonteilla oli tuhoja havaittavissa; Puita oli kaatunut sähkölinjoille, laiturien päälle ja myös rakennukset olivat saaneet osansa.



Mökillä tuhot palajastuivat kuitenkin odotuksiin nähden pienemmiksi; Pihan perältä löytyi sulasta sovusta niin minkkiloukkua, kuin pulkkaa, kaislaa ja ajopuuta. Merivesi oli käynyt reilusti yli metrin normaalia korkeammalla ja aallokko oli takonut laiturin tolpat syvemmälle pohjaan ja lopulta koko laiturin kansi oli jäänyt tolppien nokkaan. Rannassa ollut tiiligrilli nöyrtyi aaltojen alla ja jopa sementillä kiinnitetyt rantapolun kivet olivat siirtyneet paikoiltaan.





Sähköt on saaresta edelleen poikki. Alueella liikuttaessa tulee väistämättä sellaiseen lopputulemaan, että vahingot vaikuttavat massiivisemmilta muutaman kilometrin päässä varsinaisesta rantaviivasta. Esimerkiksi Siikaisten alueella tuhot ovat paikoitellen huomattavia. Tiet on raivattu vähiin päin kulkukelposiksi, mutta sähköjen palautumista joudutaan varmasti odottamaan pitkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti