torstai 1. marraskuuta 2012

Kansallispuistosyöpä etenee



Suomessa on tällä hetkellä 37 kansallispuistoa. Ja etäläisen Suomen kansallispuistoissa metsästys on käytännössä aina kielletty. Kansallispuistot ovatkin yksi suurimmista metsästyksen uhista nykypäivänä. Vihreä ympäristöministeri Ville Niinistö käsittelee uusia kansallispuistohankkeita näillä näpeillä ja ehdotuksia uusiksi kansallispuistoiksi onkin tullu 19(!) kappaletta.


Ympäristöministeri Niinistö sooloilee tässä kansallispuisto-asiassa melkoisesti, sillä selkeänä tahtotilana tuntuu olevan ajaa Suomeen väkisin uusia kansallispuistoja kovasta alueellisesta vastustuksesta huolimatta. Ja myös se on jäänyt ympäristöministeriltä huomioimatta, että hallitusohjelmassa ei ole mainintaa uusien kansallispuistojen perustamisesta.



Suojelualueiden intomielinen perustaminen on alkanut iskemään myös ”luontoväenkin nilkoille”. Esimerkiksi Satakunnassa lintuharrastajille on tullut jonkinlaisena yllätyksenä se, että suojelualueiden rajoitukset koskevat myös heitä. Asiaa on käsitelty paikallislehdessä varsin kärkeväänkin sävyyn.

”Varsinais-Suomen ely-keskuksen päätös kieltää ”luontoharrastajilta” lietteillä kulkeminen maaliskuun puolivälistä marraskuun loppuun on saanut väen parahtamaan. Naturan rajoitukset koskevat myös luonnonsuojelijoita.
Alueen ainutlaatuisuutta kuvaa hyvin se, että lietteillä arvioidaan käyvän vuosittain tuhansia lintu- ja luontoharrastajia. Yyterin sulkeminen yleiseltä käytöltä on tietenkin kova takaisku, joten vastalauseet on helppo ymmärtää. Silti voidaan kysyä, mikä etuoikeus jollakin harrastusryhmällä on alueeseen, jos se on muilta kielletty.
Lintuharrastajat ovat tottuneet pitämään itseään jonkinlaisena erikoisryhmänä, jolla on etuoikeuksia tavallisiin kansalaisiin nähden.”


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti