keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Vuosi vaihtuu, mies laihtuu?

Loppuvuosi meni kuin karhulla, vararavintoa tuli kerättyä kiihtyvällä tahdilla. Liikunta ja eränkäynti jäi aika lailla sivurooliin ja jouluvalmisteluihin tuli panostettua jonkin verran. Jo joulun alkupalakattaus täytti kiitettävästi mahaa, ennen kinkkua, lipeäkalaa ja sen semmoista.



Uusivuosikin tuli otettua rauhallisesti perheen kanssa. Muutamia paukkuja, sisällä ja ulkona. Siinä kaverin luota palattua tuli todistettua tuttua näkyä: Perheenisä ampui patoja ja lapset leikkivät sivummalla lumikinoksessa. Vaikka hommaa tehtiin asiallisesti, niin padan viimeinen putki ampui latauksen suoraan leikkivään lapsikatraaseen. Itselläni on käynyt vastaava tapaus muutaman kerran, viimeksi venetsialaisissa, padoissa on viallisia, jotka jostain syystä saattavat ampua jonkin latauksen vaakatasoon.



Uusi vuosi alkoi englantilaisella aamiaisella. Siinä pikku hiljaa alkoi tuntua siltä, että kroppa on pikkuisen muutakin kuin aamukankea ja aika likelle satasta se vaa’an mittari heilahti.


Kotopuoleen ajellessa oli varsin erikoiset fiilikset, jo sadan kilometrin matkalla lumiolot muuttuivat melko rajusti.


No, sain kumminkin toimitettua jahtikavereille ”ameriikan rautoja”, eli ruostumattomia conibeareja. Siinä turistessa jälkipartio löysi ketunjäljetkin. Koira sai ketun melko nopeasti ylös ja ajokin 12 vuoden iästä huolimatta ajo tuli tosi ravakalla tahdilla. Ja niin siinä kävi, että kettu meni passipaikkani läheisen ladon ”alle”.

Taisin olla ensimmäistä kertaa mukana tilanteessa, jossa lato passitetaan ympäri sormet liipasimella olevilla jahtimiehillä ja mäyräkoira lasketaan ladon alle. Ja eikös koira nopeasti jo antanut ladon alta ääntä. Ja naapuripassissa kaveri ilmineerasi ketun käyneen jo kurkistamassa ladon alta, mutta koiraa vaarantamatta ei ampua voinut. Ketun hermo kuitenkin petti ja se koitti ketjusta läpi ladon toiselta puolelta.


Loppupäivästä koira hylkäsi vanhemmat ketunjäljet ja otti jäniksen. Ajo tuli suoraan kohti isoa peltoaukeaa, jonka molemmissa päissä oli passimies. Näin jo kaukaa, että pupu ilmestyi keskelle tietä pellon puoliväliin ja pienen arpomisen jälkeen lähti pomppimaan kohti passiani. Jänis pysähtyi kuuntelemaan ajoa noin 40m etäisyydelle ja tuolta matkalta 4mm kettuhaulit purivat, joskin paikkattua tuli ”varmuuden vuoksi”.

Vuosi alkoi siis tuloksekkaissa merkeissä ja illalla ehti vielä uimaan Porin uuteen ja hulppeaan uimahalliin. Tästä on hyvä jatkaa.

2 kommenttia:

  1. Mukava ja monipuolinen tarina. Muista, että ne kilot ovat kertovat vaan eletystä elämästä ja ovat muistoina iloisista illoista :-)

    VastaaPoista
  2. Omakohtaisiin kokemuksiin perustuen sanoisin, että viimeistään neljänkympin rajapyykin jälkeen kilot alkavat oikeasti haitata eloa, esimerkiksi lenkkeilyä pakko rajoittaa, kun paikat tahtoo tykätä kyttyrää. Eihän noista kiloista mitään haittaa olisi, jos ei niistä olisi haittaa :).

    VastaaPoista